Näitä olen syönyt jo ihan pikkukakarana, iso -mammani tekeminä. Tietenkin ne olivat parempia kuin minun tekemäni, mutta onhan minulla vielä vuosia aikaa pyrkiä samaan lopputulokseen. =) Ja ovathan nämäkin hyviä.

Linnunpesät
(n. 16kpl)

Pohja/ kuppi:

1 pkt murotaikinaa

tai tee murotaikina itse:

100 g margariinia
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

-Vatkaa pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna edelleen vatkaten. Sekoita vehnäjauhoihin leivinjauhe ja lisää seos taikinaan kaapimella sekoittaen.
-Jos teet kaupan valmiista murotaikinasta, niin ja se kuuteentoista osaan, pyörittele palloiksi ja painele vaikka käsien välissä ohuehkoksi lätyksi. Painele lätty vaikkapa muffinivuokaan (paperisia kannattaa laittaa kaksi päällekkäin jotta pysyvät paremmin muodossaan). Paremmin tulee nätimpiä tietenkin sellaisissa alumiinisissa pikkuvuoissa, joissa tehdään muun muassa bebe -leivosten pohjia ym. Minulla tuollaisia ei kuitenkaan vielä(kään) ole, joten tein muffinivuoissa.
-Jos teet taikinan itse pyörittele siitä jauhotetyin käsin pötkö jonka sitten jaat ja käsittelet samoin kuin yllä.
-Paista 200 astessa, kunnes ovat kauniin värisiä.

Täyte:

1 prk sitruunarahkaa
2 dl vispikermaa vaahdotettuna
tuoreita tai pakastettuja hedelmiä, marjoja tai jotain muuta mistä pidät

-Sekoita keskenään rahka ja kermavaahto. Lusikoi sitä pohjien keskelle ja lisää päälle marjat, hedelmät tms.

Jos et pidä rahkasta sen voi jättää pois ja makeuttaa kerman sokerilla. Näin kesällä nuihin sopii hyvin myös vaniljajäätelö. Kannattaa kokeilla erilasia vaihtoehtoja.

819505.jpg

819506.jpg